Tila

Tilamme on toiminut Ritakallion perheen omistuksessa vuosikymmenten ajan. Jälkipolvi kahdessa sukupolvessa on jatkanut perinnettä sekä jatkorakentanut lisää toimintaa, esimerkiksi vuonna 2003 laajensimme uuteen sikalaan. Vuonna 2020 tila yhtiöitettiin osakeyhtiöksi, jotta sukupolvenvaihdos saatiin toteutettua. Nykyisinä omistajina toimivat Markus ja hänen lapset Tuomas ja Emilia. Toiveena on myös, että seuraava sukupolvi jatkaa sukutilan toimintaa kehittäen sitä tulevaisuuden tarpeisiin sopeutuvaksi. Tällä hetkellä operoimme lisäksi kahta vuokrasikalaa, jotka nostavat tuotantokapasiteettimme kannattavan toiminnan tasolle.

Perheemme on maatalousalan ammattilaisia, koulutuksina maatalousoppilaitoksen sekä lihanleikkauksen tutkinnot sekä logistiikan tutkinto. Osaamisen olemme kerryttäneet työssä oppimalla ja tutkinnot ovat tukeneet toimintaamme antaen teoriatietoa ja ymmärrystä alamme toiminnasta.

Sikalamme ovat tasannelattioilla ja osittaisilla ritilöillä varustettuja. Emme käytä häkkejä tai muita vastaavia. Ruokintamme on 2 sikalan osalta automatisoitu liemiruoan osalta ja lisäksi toteutamme perinteistä kuivaruokintaa.

Kasvatusmallimme toimii siten, että lihasiat saapuvat meille Emomylly Oy:lta Huittisista noin 25-30 kiloisina ja saavat kasvaa meillä noin puoli vuotta.
Ensikot tulevat meille 25-30kg kasvavat meillä vuoden ja lähtevät emomyllylle meiltä siemennettäviksi. Sikojen käsittely on täysin paikallista, jotta eläimet eivät koe pitkiä kuljetuksia ja tuotteemmekin pysyvät siten tuoreena. Siksi toteutamme kaiken Huittisissa.